Mamma sanoo et mä oon antibioottikuurilla ja et mun pitää nyt ottaa vähän vajaa viikko rauhallisesti. Joka aamu ja ilta mulle annetaan kaks pahanmakusta valkosta palluraa, ne taitaa olla niitä lääkkeitä. Ne murskaa sen mun ruokaan ja luulee varmaan etten mä haista ja maista sitä, mut kyllähän mä maistan enkä mä sit oo hirveen innokas syömään. Kyl mä silti haluun olla kiltti poika, koska jos mä en syö, mamma huolestuu!  Eilen mä olin jo iltapäivällä aika pirtsakka, niin mamma lähti mun kanssa metsään lenkille. Siitä tuli sitte semmonen vähän yli tunnin lenkki, ja sen jälkeen mä olin kyllä aika uupunut. Musta oli silti sika kivaa leikkiä hangessa ja kirmailla metsäpolulla. Mamma sanoo et mä en ymmärrä mikä mulle ois parasta. Mun mielestä ainakin on ihan parasta leikkiä lumessa ja juosta sata lasissa!  Iltapalaksi mä sain herkkua, luomu kanapateeta! Ne oli ovelasti ajatellu et ku mä tykkään niin paljon siitä niin en huomaa lääkettä, ja aika täydestähän se meni, se oli kyllä hyvää!

Mamma vähän niinkun lupaili mulle et oltais tänään tokoiltu vähäsen, jos mä oon hyvässä kunnossa. Aamulla kävin nuolasemassa mammaa naamasta kuuden aikaan, kun herätys oli puol tuntia myöhemmin! Mamma kyllä vaan veti ittensä tiukasti peittojen sisään ja jatko nukkumista. Höh. Meikä on sitä mieltä et ku kerran herätään niin sitten kans noustaan!  Sitten kun mä pääsin vähän ennen seittemää vihdoin pissalle, oli ulkona satanu ihan hirmusesti lunta!  Teitä ei ollu aurattu ja lunta tuli lisää ja lisää. Mun mielestä se oli ältsin kivaa ja kun me mentiin mamman kanssa pienen metsän läpi kotiin päin, niin mä oikein hyppelin hangessa iiiiisoja loikkia. Mamma taas ei ollut hirveen ilonen, koska sillä oli lunta polviin asti. Aamupalaa mä en ois oikeen viittiny syödä, kun ei ollu enää ees sitä herkkupateeta. Nälkä kuitenki voitti ja söin lopulta kaiken enkä oksentanu mitään.

Iltapäivällä kun mamma tuli koulusta, mamman omistaja, eli mamman äiti sanoi että mä oon tosi väsyny. Olin vetäny sikeitä koko päivän. Mut heti ku mamma tuli niin mä kyllä pirskahdin pystyyn kun hiilihappokupla! Mamma oli kuitenkin aika tylsä, se vei mut kuulemma parantumisen nimissä vaan lyhyelle lenkille ja hoiti samalla asioita. Käytiin viemässä kirje postiin ja kun tultiin kotiin niin se alko tekeen lumitöitä. Mä siinä vähän kattelin ihmeissään kun se siirteli sitä lunta siitä meijän oven edestä kauemmas. Sen jälkeen se kuitenkin älys huomata mut ja me vähän leikittiin siinä, muttei mitenkään rajusti. Sisällä mamma keksi harjotella sitä hassua temppua missä mun pitää tuoda sille sellane puinen kepukka mis on kummassakin päässä sellaset palikat. Noudoksi se sitä kutsuu. Me tehtiin luovuttamisharjotuksia ja pari ihan kunnollista noutoa. Mä olin ihan pätevä, kerto mamma. Mä en enää pyörittele kapulaa suussa, kerran mä kyllä sen tein ja mamma oli itseasiassa tyytyväinen että pääs vielä vahvistamaan sitä oikeeta käyttäytymistä.

Nyt illemmalla me ollaan tehty lisää kaikkea kivaa. Tehtiin esim kaukoja, ja mä olin niin hieno että siirryttiin m-s vaihtoon kun i-s sujuu jo hyvin. Virheiden kautta voittoon, sanon mä, koska se hassun hauska palkan tulo ääni eli NAKS kuului aika usein sen jälkeen kun mä olin hiffannu et ne vaihdot mennään ihan liikkumatta, Sit me tehtiin viel jotain temppuja joissa mun piti kuolla, leikkiä oravaa, ja heittää yläfemmaa. On noi ihmiset kyllä aika outoja. Kaikkee ne keksii mun päänmenoks!

Mä oon kans keksiny kaikkee hauskaa millä saa mamman tekemään ihmeitä. Esimerkiks makaaminen tosi söpösti kerällä sohvannurkassa saa mamman lepertelemään ja rapsuttamaan! Ja sit toinen, mistä mamma ei kyllä yhtään tykkää, mut musta se on tosi kivaa, on kun mulla on vähän ilmavaivoja, niin kaasuttaa siihen mamman lähettyville. Sit se päästää mut ulos ja sanoo että mun pitäs lakata haisemasta, mut minkäs mä sille voin ku mulla on lääkekuuri ja kaikki.

On tää sairaslomalla oleminen ehkä vähän tylsää, mut on siinä omat hyvät puolensakin.

-Bobi