Ups mikä päivitystauko... Eipä me paljoa muuta olla kun aksailtu, jotain pikkutokoja lenkeillä. Edellisviikon agitreeneistä en muista muuta kun että mun pitää olla tarkempi ohjauksessa, Bobi lukee tosi herkästi vartalonliikkeitä ja ykskin väärä kädenheilautus saa sen lähtemään kuin ohjus väärään suuntaan... Ja koiraahan EI jätetä seläntaakse. Keppikulmat haki radalla ainakin hirmu kivasti!

Tän viikon treenit eli myös viimeiset treenit ennen joulua oli aika tehotreenit kun paikallaolijoita oli niin vähän. Rakennettiin pieni ratapätkä (8 estettä) ja itsenäisesti sai treenailla kontakteja. Radassa ei sinäänsä ollut mitään ihmeellistä, koira vaan piti saada kääntymään aika jyrkästi. Alussa kutsuin koiran kahden hypyn takaa ja otin sen tavallaan haltuun niin että sain sen kääntymään kolmoshypylle. Jäin vähän tielle ja Bobilta tuli pieni "murr" ääni vaikka se ei yleensä ikinä ääntele agissa radalla. :D Sain sitten vinkin ottaa se oikealla kädellä vähän puolivalssimaisesti niin että ehdin ajoissa kertomaan mihin seuraavaksi ollaan menossa. menikin sitten paljon paremmin. Lopussa ei mitään ihmeellisempää kun pari putkea ja keppit joille tein takaaleikkauksen. Alkua hiottiin aika kauan vielä ja kokeiltiin eri vaihtoehtoja. Lisää haastetta tuli valssista 2. ja 3. hypyn välissä. en millään meinannut olla tarpeeksi nopea mutta jokaisella kerralla saatiin parannettua ja lopuksi kääntyikin jo tosihyvin. Kepeillä koitettiin jos otetaan pari verkkoa pois mutta ei vielä kestänyt sitä ja oikas kokoajan. Ohjurit olis kyllä paremmat kun noi näkyvät verkot, noita kun ei pysty yhtään nostamaan ylöspäin tms.

Kontakteja tehtiin jonkunverran välissä. Aan kontaktit oli superhienot, kestää jo aika pitkällekkin juoksemisen. Puomillakin ihan hyvin mutta jos jään taakse niin ei uskalla mennä loppuun asti. Eli siinä pitää vahvistaa vielä loppuosaa. Tehtiin vielä kouluttajan kanssa keinua, Bobi on kivasti saanut varmuutta siihen, kyllä siitä vielä hyvä tulee. :)