Ei olla tänään mitään "virallista" treenattu. Aamulenkillä metsässä keksin vaan jostain että opetanpa Bobille avaimen, tai ylipäänsä esineiden etsintää. Aloitettiin kepillä. Jätin bobin istumaan ja vein kepin jonnekkin puskan alle piiloon. hyvin löysi nämä. Sitten kokeilin avaimilla. Ajattelin ensin harjoitella suussa pitämistä, mutta eipä se suostunutkaan ottamaan niitä. Niinpä  heitin ne ehkä alle metrin päähän ja sanoin 'avaimet', ja pienellä innostamisella haki ne ja luovutti ihan käteen asti. Otettiin pari tällästä ja sitten mentiin kotiin.

Iltapäivällä mentiin koirapuistoon, jossa taas avainetsintää. Ensin kerrattiin vähän aamun juttuja, ja sitten niin, että annoin Bobille seuraus käskyn ja siinä huomaamatta tiputin avaimet. Sitten tiputuksen jälkeen pari askelta ja innostavalla äänellä 'avaimet!' Ja olin ihan hämmästynyt: se tajusi!!! Aivan loistava jätkä! Leikittiin tätä "leikkiä" vähän aikaa ja lähettiin sitten kotiin.

Kotimatka olikin ihan tuskaa. En tajua mikä murrosiän puuska Bobille tuli: Pentuna se nimittäin jahtas autoja (vahva paimennusvietti), mutta sain opetettua sen tavan pois kokonaan. Toiseksi, Bobilla on paha tapa vetää hihnassa, varsinkin lenkkien alussa, kun on paljon energiaa ja innokkuutta. Nyt paluumatkalla tuli vaan hirvee epätoivo, kun ei kuunnellut mitään käskyjä, ja esim aina liikennevaloissa kadunylityskohdassa syöksyi ihan täysiä toiselle puolelle. Meinas käsivarsi irrota. Suututti ihan mielettömästi, ja taisi Bobikin sen tajuta, kun oli kotona hirvee alistunut, ja aina kun kävelin sen ohi, kierähti alistumisen merkiksi selälleen. 

Kun olin sitten leppynyt ja Bobi levännyt, otettiin vähän noutokapula harjoituksia. Ekana pelkkää pitämistä, naksuttelin palkaksi. Sitten niin että käskin pitää, ja houkuttelin kävelemään, ja tarkoitus siis oli että pitää kokoajan suussa. Muutaman kerran tiputti, mutta suurin osa onnistuneita! Myös luovutus asentoa vähän harjoiteltiin. Tuli vaan mieleen että saako koira luovuttaa noutokapulan sivulla istuen vai pitääkö sen olla edessä. Nimittäin Bobi tuli pari kertaa sivulle O_o Palkkasin kumminkin vain eteentuloista.

Illalla vielä ihan vahingossa BH-treeniä. Alku oli kyllä ihan tarkoitus, kun harjoitteltiin kaunista kulkemista, vaikkei siis kontaktia tarvinnut pitää. Käsky oli 'mennään'. Ja ohitti muuten yhen rähisevän sakemanninkin tosi kauniisti! Piti kontaktia siinä kohtaa. Olin siitä tosi tyytyväinen. Vähän ajan päästä vastassa oli pariskunta, jotka kyseli multa numeropalvelun numeroa. No siinä kerroin parikin vaihtoehtoa ja käskin Bobin keskutelun ajaksi istumaan. Aivan mahtavasti pysyi. :) Hyvä poika!

Tämmösiä tänään. Huomenna varmaan lisää tätä katu treeniä. :)