Eilen käytiin äidin ja Bobin kanssa lenkillä. Jätettiin auto Koukkulahteen ja käveltiin sieltä Haukilahden koirauimarannalle. Eipä siellä juuri ketään ollut. Vain labbisnarttu Roosa, jonka kanssa Bobi juoksenteli vähän aikaa. Heittelin molemmille veteen narupalloa (Roosa ehti yleensä ensin:D) ja sitten kaveri lähti. Bobi ui vielä vähän aikaa lelun perässä ja käveltiin takasin autolle. Bobillakin oli kivaa, enää ei tarvinnut turkkia säästellä näyttelyjä varten. :D Tänään löysinkin Bobilta takkuja takamuksesta pöksykarvoista ja yhden korvan takaa. Tarttee taas leikata ne pois. '

Iltapäivällä kävin viemässä toko ilmon postiin ja kun tultiin otin parkkiksella BH-seuraus kaavion kokonaan -hihnassa. Aivan älyttömän upeesti teki! Kokoajan kontakti pysyi, käänökset hyviä, varsinkin täyskäännökset! Mulla ei ollut mitään leluja tai muita mukana niin sai sitten riekkua hihnan kanssa. :D Mutta aivan upeeta oli!!! :)

Illemmalla käytiin sitten taas pitkästä aikaa juoksulenkillä. Bobi on tosi kivasti alkanu päästä juoksemisen ideaan kiinni. Mulla oli noutajatalutin vyötäisillä ja Bobi siinä kiinni aika lähellä sivulla. Hyvin menee, ei kisko eikä pysähdy haistelemaan, kun pissatan aina alussa. Eikä väsymisen merkkejä näy missään vaiheessa. ;) On se kiva juosta karvasen kaverin kanssa (; kun juostiin yhden pellon läpi, annoin siinä Bobin juosta vapaana niin sai vähän haistella. Ja vaikka oli kuumakin vielä niin ei haitannut!

Myöhempään illalla puol 10 aikaan halusin mennä vielä vähän tokoilemaan nurtsille.

Alussa otin paikallamakuun maahanmenoja ja istumaan nousuja, yritin kummankin saada nyt nopeaksi. Maahan meni alussa tosi hitaasti. Tehtiin sitten oikein niin että sanoin nopeasti maahan ja namikäsi maahan (niinkun pentuna opeteltiin). Pari kertaa näin ja sitten meni itse. Nyt hyvä. Jätin paikalle, kävelin vähän matkanpäähän ja palasin heti takasin. Palkkasin maahan, ja käskin sivulle ja palkka, kun nopea oli.

Seurauksen liikkeellelähtöjä taas ja sitten pidempää. Perusasennot oli vähän hitaita, muuten ihan ok. Juoksu on parantunut tosi paljon! Ei enää jätätä, ja on tiivistä. Auttoi siis kun otin sitä ihan imutuksella. Tein myös BH seurauksen vapaana. Ei niin innokasta kun aiemmin päivällä. Kerran jäi jopa seisomaan, teinköhän vartalolla jonkun liikkeen jonka teen aina sattumalta kun jätän sen seisomaan? :O Toistin käskyn ja sitten ihan hyvää. Ei ottanut häiriötä ohi ajavista autoista ja kontakti pysyi. Lopussa alkoi jo kattomaan vähän että loppuukohan tää tänävuonna. Sanoin siinä vielä seuraa ja innostui-->palkka.

Jäävissä eka maahanmenoja, jotka nyt nopeita. Yllätin tokassa luoksetulolla. Tuli vaan kevyellä laukalla joten annoin vaan namia, ja otettiin sitten pelkkä luoksetulo joka hyvä. Seisomisissa edelleen sitä ohikävelyä. Sanoin vihjesanan paikka kun kävelin ohi, kääntyi silti kattomaan. Toruin ja käänsin oikeinpäin, sitten kun pysyi namia. Seilasin siinä edestakasin, mutta aina, kun kävelin edestäpäin ohi, yritti kääntyä. Kun kävelen takaa viereen niin siinä pysyy. Vahvistelin sitä sitten pallolla eli jättämällä sen etupalkaksi, jolloin pysyi.

Noutoa ensimmäinen vauhtinoutona. Toka ja kolmas normaaleina. Kolmannessa sain vähän korjata asentoa tiiviimmäksi, muutoin hyvä.

Kaukoja pelkäsin, mutta otettiin silti. :) Hyvä, nousi ekalla istumaan, siitä heti narupallopalkka. Sitten i-m-i vaihto, ja kertaakaan en joutunut antamaan lisäkäskyjä! Vähän hitaasti nousee, mutta parempi sekin kun ei ollenkaan.

Vielä loppuun vauhtinouto ja istumaan nousu niin lähdettiin. Tarttis taas ottaa välillä palkattomuustreeniä, ettei unohdu. Jospa vaikka huomenna treeneissä kun on iso porukka. ;) Keskiviikkona mökille, mikä tarkoittaa että Bobilla on jälkirikkaat päivät edessä. Siellä on niin hyvä harjotella kun ei juurikaan häiriöjälkiä! :)