Tänään oltiin sitten nasta cupin toisessa osakilpailussa mölleissä jälleen. Rataan tutustuttiin, sitä odotettiin ja sitä juostiin kaatosateessa ihan koko ajan. Muutamiin mini ja medikoiriin se vaikuttikin ja ne oli sitä mieltä että yäk, en odota istuen koska maa on märkä tai yäk, en mene kuraiseen putkeen. :D Bobi oli vaan myös läpimärkä mutta sitä ei muuten haitannut. Sain ilmottautumisessa valita otanko numeron 1 vai 6, halusin kutosen että ehtisin nähdä muitakin suorituksia ennen omaa. Käytiin asioimassa ja heittelin palloa sille joku 5min että nyt ne pahimmat höyryt pois. Sitten laitoin autoon ja odotettiin maximöllien alkua. Kun eka oli mennyt menin vielä lämppäradalle ottamaan muutaman kontaktin ja hypyn ja hakemaan hyvää kontaktia koiraan. Yritin vähän rauhotella ennen suoritusta, otin vähän seuraamista ja muuta pientä, hyvin keskittyi.

Sitten päästiin radalle. Alussa oli koko kentän mittanen viiden esteen sarja. hyppy hyppy pituus muuri hyppy ja siitä vasemmalle käännös Aalle. Mua pelotti vähän pituus ja halusin ottaa sen varman päälle ja asetuin tokan hypyn ja sen väliin. Pituutta kun ollaan menty joskus viime syksynä. Hyvin meni silti, muurilla ei tiputtanut, mutta sitten en ollut tarpeeksi nopea ja tai ohjasin muuten vähän huonosti sillä ohitti vikan hypyn. Siitä vitonen. Muuten loppu rata oli hieno, kontakteja mun pitää nyt vaatia oikeesti sitä 2on2offia koska muuten alkaa loikkia yli. Nyt mentiin juoksareina. Aan jälkeen oli taas kolmen hypyn suora ja siitä irtoaminen putkeen, se vähän jänskätti koska en yhtään tiennyt että irtoaako vai meneekö ohi mutta jee! Sehän irtosi hienosti! Sen jälkeen pari valssia ja puomin kautta ja pari hyppyä maali. Tuloksena 5rv, sij. 3/18  ja aikaa en muista mutta oisko ollut jotain 10-15 sekuntia alle ihanneajan. Palkinnoksi saatiin suklaalevy ja lahjakortti Roýal Caninin ruokaan, hyvä kun Bobi syökin sitä nyt. :) Bobi oli tosi hieno, mun ohjauksessa joitain parannettavia asioita mutta huima parannus viimekerrasta! :D